Yhdistystoiminta
Mikroyrittäjyyshanke Ecuadorissa
Mikroyrittäjyyshankkeen blogi
Aikaisempia hankkeita
Tiedotteet
Tule mukaan!
Yhteystiedot
Joulukuu 2009

Tulevia tapahtumia

  • Järjestön tulevaa toimintaa suunnitellaan heti ensi vuoden alusta. Tule mukaan antamaan mielipiteesi ja jakamaan ajatuksesi!(ajankohdasta ilmoitetaan tuonnempana)

Menneitä tapahtumia

  • NuevoMundo ry:n jäseniltaa vietettiin 17.10.2009 Helsingin Uudenmaankadulla. Tilaisuudessa esiteltiin yhdistyksen toimintaa sekä nautittiin illasta ruoan, juoman ja lattarimusiikin kera. Jopa pari taikatemppuakin nähtiin. Paikalle ilmestyi myös uusia jäseniä ja kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut. Jäseniltoja tullaan järjestämään jatkossakin.
  • NuevoMundon kolmivuotinen yhteistyö Nicaraguassa Pronat-projektin kanssa päättyi marraskuussa 2009. Olemme rahoittaneet projektia yhteensä 7 000 dollarilla, ja tämä raha on käytetty kurssikeskuksen vuokraan, sähköön, vesi- ja stipendimaksuihin sekä paikallisen henkilökunnan palkkamenoihin. Suurin osa lahjoitetuista varoista on saatu Internet-keräyksellä. Keräyksen nettotuotto oli 4 360,04 euroa. Loput varat olemme keränneet myymällä Maailma kylässä-tapahtumassa vohveleita, pikkupurtavaa sekä projektissa valmistettuja kasseja.
- Kiitämme erittäin lämpimästi kaikkia keräykseen osallistuneita -

Salinasin Yrittäjyysvalmennus-projektin kuulumisia

  • Valtteri Melkko ja Henna Kääriäinen palasivat Ecuadorista toukokuussa 2009. Kahden kuukauden aikana he kehittivät valmennustoimintaa ja muodostivat opetussuunnitteluryhmän paikallisten kanssa.

  • Marianne Hemminki puolestaan oli heinä-elokuussa 2009 keräämässä tuloksia Salinasin pilottiprojektista pro Gradu- tutkielmaansa. Lisäksi Marianne antoi pedagogista valmennusta paikallisille kurssivalmentajille, ja hänen oppilaskeskeiset metodinsa saivat paljon kiitosta.
  • Johanna Ursin lähtee Salinasiin vuoden 2010 alussa ETVO:n kautta, ja hän tulee olemaan paikalla puoli vuotta kehittämässä ja tukemassa valmennusta sekä selvittämässä mahdollisuuksia mikropankkitoiminnalle.

(Lisää tietoa ja tunnelmia projektista osoitteesta: http://www.mantengalosimple.com)