Yhdistystoiminta
Pronat-hanke Nicaraguassa
Mikroyrittäjyyshanke Ecuadorissa
Tiedotteet
Tule mukaan!
Yhteystiedot
Vapaaehtoistyöhön Aasiaan, Afrikkaan tai Latinalaiseen Amerikkaan? - Etvo.fi

NuevoMundo ry syntyi halusta toimia ja vaikuttaa ruohonjuuritasolla Latinalaisessa Amerikassa. Toimintamme perustuu avun kohdentamiseen suoraan sitä tarvitseville. Uskomme sen onnistuvan parhaiten mm. koulutuksen ja työllistymisen kautta. Tällä hetkellä varsinainen kehitysyhteistyö-toimintamme painottuu varattomien tyttöjen ja nuorten naisten kouluttamiseen Nicaraguassa sekä Ulkoministeriön vuosina 2009-2011 rahoittamaan mikroyrittäjuushankkeeseen Ecuadorissa.

Osallistumme aktiivisesti kehitysyhteistyötä ja hankkeita koskeviin koulutuksiin sekä olemme esillä alan tapahtumissa. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Olemme Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepa:n jäseniä. Tällä hetkellä yhdistyksessämme on jäseniä reilu kolmekymmentä, muutama kannatusjäsen ja yksi kannatusyhteisöjäsen. Hallituksemme toimii aktiivisesti.

Yhdistyksen synty
Vuoden 2004 ja 2005 taitteessa kaksi yhdistyksen perustajajäsenistä olivat reppureissussa Perussa ja käväisivät myös Bolivian ja Chilen puolella. Matka oli täynnä huikaisevia kokemuksia. Vuorenrinteitä selkä vuosien risujen kantamisesta kyttyrällä kulkevat naiset sekä polve
nkorkuiset kaupustelijat herättivät. Halu auttaa ja toimia kasvoi, etenkin naisten ja lasten aseman parantamiseksi.

Koitti kotiinpaluu. Rinkat purettiin ja alkoi arki. Kotiin palatessa kokemuksista voimakkaimmaksi nousi tahto toimia, käyttää hyväkseen omaa tarmoa ja taitoja. Ensin kartoitettiin mahdollisuuksia toimia Latinalaisen Amerikan alueella. Vaihtoehtoja löytyi, mutta mikään ei tuntunut oikein omalta. Ajatus ihan uudesta järjestöstä oli herännyt jo matkalla. Kiemuraisilla teillä, loputtomilta tuntuvilla bussimatkoilla unelmat pääsivät valloilleen ja visioita virtasi. Oli vain mahdollisuuksia, rajoitusten aika tulisi vasta myöhemmin.

Asiassa edettiin hieman nurinkurisesti. Toiminnan kohdetta ei siis vielä ollut, mutta päätettiin rakentaa mahdollisuudet toimia virallisten kanavien kautta. Järjestön kautta voitaisiin hakea myös ulkopuolista rahoitusta. Päätettiin siis perustaa uusi järjestö, jonka toiminta-alueena olisi Latinalainen Amerikka. Kohderyhmäksi kaavailtiin erityisesti naiset ja lapset. Kantavaksi ajatukseksi nousi kouluttaminen ja voimaannuttaminen. Avaimet oman elämän hallintaan, työkalupakki käteen ja elämän polulla eteenpäin -meiningillä. Yhteistyökumppaneilta edellytettäisiin samoja arvoja.

Yhdistyksen perustamiseen tarvittiin kolme perustajajäsentä. Alkoi rekrytointi. L
opulta yritys tuotti tulosta ja kesällä 2005 pääsimme vihdoin asiaan eli perustamaan yhdistystä. NuevoMundo ry rekisteröitiin syksyllä 2005. Toiminta on alkanut saada tuulta purjeisiin ja jäsenmäärä on kasvussa. Käynnissä on ulkoministeriön rahoittama hanke Ecuadorissa ja lisäksi teemme yhteistyötä Nicaragualaisen naisjärjestön kanssa. Andeilla alkunsa saanut unelma siis elää ja voi hyvin.

Mikäli sinulla on mahdollisuuksia tukea yhdistyksen toimintaa joko taloudellisesti tai kantamalla kortesi jollakin muulla tavalla kekoon, kaikki mahdollinen apu on erittäin tervetullutta!

Toiminta
Yhdistyksemme toiminta on jälleen kasvanut vuoden 2008 aikana. Olemme aloittaneet uuden kehitysyhteistyöhankkeen Ecuadorissa ja tiivistäneet yhteistyötä Nicaragualaisen APIMUNIC- järjestön kanssa.

Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme. Keräämme varoja mm. jäsenmaksuilla, lahjoituksilla sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, kuten Maailma kylässä -festivaaleille. Yhdistyksemme jäsenet kouluttautuvat tarpeen mukaan mm. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan järjestämissä koulutuksissa. Hallitus kokoontuu säännöllisin väliajoin pohtimaan yhdistyksen asioita.

Osallistumme tänäkin vuonna Kaisaniemen puistossa järjestettävään Maailma kylässä –festivaaliin. Siellä yhdistyksemme kerää varoja myymällä vohveleita sekä nokkosilla että hillolla ja kermalla, reilun kaupan kahvia, teetä sekä leivonnaisia. Toivottavasti saamme myös PRONAT-kurssilaisten tekemiä tuotteita myyntiin. Lisäksi teemme yhdistystämme tunnetuksi.

Jäsenillämme on myös mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutustilaisuuksiin sekä yhdistyksemme yhteisiin tapahtumiin.